Näytetään tekstit, joissa on tunniste beach. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste beach. Näytä kaikki tekstit

2016/10/18

Rhodes 2016 // part 2

Nyt jatkuu meidän rodoksen matkakertomus. Tosiaan seuraavana päivänä vaan hengattiin rannalla ja altaalla. (Ja herran jestan kattokaa miten ruskettuneilta mun jalat näytti hotellin valaistuksessa !!)Tarkoitus oli kyllä lähteä Lindosiin, mutta onnistuttiin missaamaan aikaiset bussit ja seuraavat lähtivät vasta muutaman tunnin päästä ja laskeskeltiin että aikaa Lindosissa seikkailemiseen jäisi liian vähän sillä viimeinen bussi takaisin meidän hotellille olisi lähtenyt noin tunnin päästä arvioidusta saapumisajasta. Ei kuitenkaan luovutettu Lindosin suhteen, vaan päätettiin että huomennahan muuten mennään! Viime vuonna kun rodoksella kävin, ei ehditty Lindosissa vierailla lainkaan.
Siitä huolimatta että olisin halunnut mennä jompaan kumpaan suuntaan veneellä, mentiinkin bussilla, koska veneellä matka olisi kestäny paljon kauemmin. Mutta hauska reissu näin bussillakin ja tuskin tää mun viimeiseksi Rodoksen reissuksi jää, joten enköhän vielä joskus pääse venematkalle. Meillä ei ollut mitään hajua mihin suuntaan lähteä kun astuttiin bussista ulos. Seurattiin sitten muita ja löydettiin oikeille kulmille. Eli kannattaa seurata tienviittoja rannalle päin ja mennä sitten Lindosin ostosalueen läpi. Sieltä jossain vaiheessa löydettiin oikea reitti ja päästiin kiviselle ja liukkaalle polulle, jota pitkin lähdettiin kiipeämään vuorelle.
Vuoren huipulta löytyi sitten Lindosin akropolis joka oli meidän reissun syy. Polttavasta helteestä huolimatta musta on niin kiva seikkailla jossain vuorilla ja löytää hienoja maisemia. Oli kyllä kaikkien niiden portaiden arvosta päästä huipulle. Pääsymaksu tuonne akropoliksen aluelle oli muistaaksen 12 euroa.
     Hengailtiin siellä sitten jonkin aikaa vaikka ei siellä kyllä kovin paljon mtn varsinaista tekemistä ollut, kunnes lähdettiin alas, jotta ehtisimme varmasti saada bussiliput päivän viimeiseen bussiin. Pysähdyttiin yhteen kattoterassi paikkaa matkalla, koska oli niin kuuma päivä enkä ollut juonut tarpeeksi. Jatkettiin smoothieiden jälkeen sitten matkaa ja kuinka ollakaan; eksyttii noille mutkikkaille kaduille. Kierrettiin kirjaimellisesti ympyrää 10 minuuttia. Onneksi Iida sitten bongas tutun frozen yogurt- paikan jossa käytiin menomatkalla ja kipitettiin sitten ihan hirveetä vautia bussipysäkin lippuluukulle. Meidän onneksi saatiin liput, koska kun päästiin bussiin istumaan huomattiin miten jotkut eivät mahtuneet kyytiin koska ajattelivat ostavansa liput vasta bussissa.
Illalla käytiin rannalla kävelemässä ja satuttiin just hyvään aikaan koska nähtiin sieltä lähikyllältä ammutut ilotulitus raketit.
Viimeinen päivä otettiin vaan rennosti ja käytiin ostamassa viimeiset tuliaiset. Illallisen jälkeen pimeyden laskettua käytiin vielä rannalla ja otettiin kuvia hotellista.  Oli kyllä niin haikee olo kun tiesi, että seuraavana päivänä pitää lähteä ja laukut oli minun osalta ainakin vielä pakkaamatta. Soitettiin vielä videopuhelu Linen kautta Suomeen ,koska halusin näyttää porukoilla miten ihanan näköistä hotellilla oli kaikkine valoineen. Muutenkin oli niin rauhallista kun missään ei ollut ketään ja kuuli meren kohinan. Paratiisi ♥
Samana iltana kun tultiin hotellihuoneeseen meitä odotti katon rajassa tuollainen pikku lisko. Sanoin sitten Iidalle, että katos mikä tuolla on ja se ei meinannut uskoa sen olevan oikea, vaikka sanoin että näin kun se liikkui. Siinä sitten metsästettiin hyvä tovi liskoa laastarirasiaan jotta saataisiin se ulos.
Viimeisen aamun auringonnousu ennen aamupalaa. Tässä näkyy myös hyvin toi polku hotellilta rantaan.

Seuraavana päivänä jouduttiin heräämään ihan superaikaisin sillä Apollomatkat oli järjestänyt oikeesti niin hyvin että saatiin tehdä lähtöselvitys ja hoitaa baggage dropping hotellilla ennen aamupalaa. Joten me voitiin lentokentällä mennä suoraan turvatarkastukseen.

Toivottavasti päästään taas ensi vuonna jonnekin lämpimään viettämään rentoa lomaa.  ♥


2015/09/10

Summer 2015, Rhodes

Mahtavaa miten onnistuin välttämään bloggamista koko kesän. Huhuh! Mun kesä sujui oikeastaan ihan hyvin. Matkustin peloistani huolimatta, näin ystäviä ja lenkkeilin sekä katsoin pitkästä aikaa animea. Eli aika bueno! Parasta oli kyllä Rodoksen matka (josta ajattelin tässä entryssä kertoa), jota on ihana muistella nyt kun säät on viilenneet ja koulukin on alkanut (syyslomaa odotellessa)!

Rodos 
Kreikka, oi Kreikka! En tajuu miks ihmiset matkustaa mielummin Turkkiin kun Kreikkaan, kun sinne kuitenkin pääsee about samalla hinnallakin. Ja kun vertaa sitä mitä oon kuullu Turkista ja sitä miten ihania kreikkalaiset on, miten paljon hyvää ruokaa oli ja miten paljon mielenkiintoisempi Kreikan kulttuurihistoria on (ainakin imo).... 
Anyway, meidän hotelli Rodoksella oli taivaallinen! Meillä oli ihan himo iso huone, jos vertaa Japanin hotelleihin jossa majoituimme. Aamiaisella oli tarjolla paljon eri vaihtoehtoja niin ruoissa kuin juomissakin. Voi, kaipaan vieläkin niitä pikkuruisia fetapiiraita! Tarjolla oli myös pajon eri erikoiskahveja ja sunnuntaina myös SKUMPPAA! Hahah!
Ensimmäisenä päivänä oikeastaan vaan totuteltiin kuumuuteen ja mentiin aikaisin nukkumaan. Mutta ennen sitä, koska olin päättänyt Suomessa että heti ku päästään perille mennään rannalle ja niinhän sitä sitten tehtiin. Ranta tosin oli super tuulinen ja kivinen, että tuo yksi kerta meressä uimista riitti hyvin!
Seuraavat päivät sitten tosiaan kulutettiin hotellin altaalla. Allasalue oli tosi iso ja siellä oli yksi iso allas jonka yli meni monta sellaista pikku siltaa ja tämän lisäksi oli pienempi erillinen allas. Oli niin ihanaa vaan pulahtaa uimaan virkistävään veteen heti kun tuli liian kuuma! Lähtisin vaikka samantien takaisin tuonne nauttimaan lisää aurinkoa ja Ice cream frappeja!! 
Ei me sentään ihan koko aikaa vaan altaalla maattu, vaan tehtiin parina päivänä shoppailureissut Rodoksen keskustaan, josta löytyi mm. H&M, Tally Wenjl, Bull & Bear, Zara ja Sephora. Osa kaupoista oli vähän piilossa ja saatiin kierrellä ihan kunnolla että löydettiin ne.
Ajateltiin tehdä myös pikavisiitti Vanhaan kaupunkiin, joka muuttuikin sitten muutaman tunnin reissuksi, sillä eksyimme aika lahjakkaasti! Niin lahjakkaasti että paahtava kuumuus ajoi meidät akvaariumiin katselemaan mereneläviä! Haha! Joka tapauksessa löydettiin kyllä tosi hyvin tuliasia.
Laivamatka Rodoksen keskustasta Lindosiin oli sellanen juttu, jonka oisin kyllä halunnut toteuttaa, mutta emme sitten ehtineen koskaan sinne asti. No ainakin se on ykkösenä mun listalla seuraavan kerran kun pääsen käymään Rodoksella!