2015/09/10

Summer 2015, Rhodes

Mahtavaa miten onnistuin välttämään bloggamista koko kesän. Huhuh! Mun kesä sujui oikeastaan ihan hyvin. Matkustin peloistani huolimatta, näin ystäviä ja lenkkeilin sekä katsoin pitkästä aikaa animea. Eli aika bueno! Parasta oli kyllä Rodoksen matka (josta ajattelin tässä entryssä kertoa), jota on ihana muistella nyt kun säät on viilenneet ja koulukin on alkanut (syyslomaa odotellessa)!

Rodos 
Kreikka, oi Kreikka! En tajuu miks ihmiset matkustaa mielummin Turkkiin kun Kreikkaan, kun sinne kuitenkin pääsee about samalla hinnallakin. Ja kun vertaa sitä mitä oon kuullu Turkista ja sitä miten ihania kreikkalaiset on, miten paljon hyvää ruokaa oli ja miten paljon mielenkiintoisempi Kreikan kulttuurihistoria on (ainakin imo).... 
Anyway, meidän hotelli Rodoksella oli taivaallinen! Meillä oli ihan himo iso huone, jos vertaa Japanin hotelleihin jossa majoituimme. Aamiaisella oli tarjolla paljon eri vaihtoehtoja niin ruoissa kuin juomissakin. Voi, kaipaan vieläkin niitä pikkuruisia fetapiiraita! Tarjolla oli myös pajon eri erikoiskahveja ja sunnuntaina myös SKUMPPAA! Hahah!
Ensimmäisenä päivänä oikeastaan vaan totuteltiin kuumuuteen ja mentiin aikaisin nukkumaan. Mutta ennen sitä, koska olin päättänyt Suomessa että heti ku päästään perille mennään rannalle ja niinhän sitä sitten tehtiin. Ranta tosin oli super tuulinen ja kivinen, että tuo yksi kerta meressä uimista riitti hyvin!
Seuraavat päivät sitten tosiaan kulutettiin hotellin altaalla. Allasalue oli tosi iso ja siellä oli yksi iso allas jonka yli meni monta sellaista pikku siltaa ja tämän lisäksi oli pienempi erillinen allas. Oli niin ihanaa vaan pulahtaa uimaan virkistävään veteen heti kun tuli liian kuuma! Lähtisin vaikka samantien takaisin tuonne nauttimaan lisää aurinkoa ja Ice cream frappeja!! 
Ei me sentään ihan koko aikaa vaan altaalla maattu, vaan tehtiin parina päivänä shoppailureissut Rodoksen keskustaan, josta löytyi mm. H&M, Tally Wenjl, Bull & Bear, Zara ja Sephora. Osa kaupoista oli vähän piilossa ja saatiin kierrellä ihan kunnolla että löydettiin ne.
Ajateltiin tehdä myös pikavisiitti Vanhaan kaupunkiin, joka muuttuikin sitten muutaman tunnin reissuksi, sillä eksyimme aika lahjakkaasti! Niin lahjakkaasti että paahtava kuumuus ajoi meidät akvaariumiin katselemaan mereneläviä! Haha! Joka tapauksessa löydettiin kyllä tosi hyvin tuliasia.
Laivamatka Rodoksen keskustasta Lindosiin oli sellanen juttu, jonka oisin kyllä halunnut toteuttaa, mutta emme sitten ehtineen koskaan sinne asti. No ainakin se on ykkösenä mun listalla seuraavan kerran kun pääsen käymään Rodoksella! 

2 kommenttia:

  1. Mäkin kyl ihan rakastuin Kreikkaan, tosin kyllä mä tykkäsin Turkistakin :) Mielellään matkustaisin uudelleen molempiin mestoihin! Ja ihania noi lomakuvat! Tahtoo ulkomaille! >_< <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no mun kuva Turkista perustuu köyhästi siihen mitä kavereilta, jotka on turkissa käyneet, oon kuullut. Ehkä ens kerralla Kreikassa käydessä pitäis käydä myös Turkin puolella, vaikka sellaisella päivän "tutkiskelu"-retkellä! XD Ja joo ois ihanaa jos ois ees matkustus suunnitelmia jotka toteutuis pian... <3

      Poista