Näytetään tekstit, joissa on tunniste hair. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hair. Näytä kaikki tekstit

2015/09/20

Girly curls + quick video

Perjantai ei mennyt suunnitelmien mukaan ja sovimme tapaavamme joku toinen päivä. Jaksoin kuitenkin laittauta ja kihartaa hiuksetkin kunnolla ja halusin jakaa tämän kuvan täälläkin:
Kaikesta huolimatta perjantai sujui hyvin. Haettiin nimittäin Iidan kanssa Subwaysta ruokaa ja  tuijotettiin monta jaksoo animee! Haha! Vaikka ravintola ilta olisi kelvannutkin niin, oli ihana vaan loikoilla sohvalla koko ilta. Varsinkin koska jouduimme kävelemään Subwayhin ja Citymarkettiin, koska bussit eivät lakosta johtuen kulkeneet! Murr!

Näin vielä edelliseen entryyn viitaten tein nopeasti tälläisen videon! About tän (klick) mittaisilla tai vähän pidemmillä kynsillä mulla ei oo mitään ongelmaa saada piilareita pois silmistä, mutta sitten kun pituutta alkaa löytyä yhtä paljon kuin näillä mun nykyisillä kynsillä (klick), on piilareiden pois ottaminen jokseenkin haastavaa (ja siinä kestää liian kauan näin kärsimättömälle ihmiselle) ja yleensä turvaudunkin apukeinoon nimeltä vanupuikko.  Ajattelin että tästä pienestä videosta saattaisi olla apua muillekin pitkät kynnet omaaville.


- My original plans for -Friday failed so I spent my evening with Iida with Subway sandwiches and too many episodes of anime. Even thought we didn't go out that night I did my hair anyway and wanted to share this picture with you!
-If you have long nails like I do then removing your contact lenses may be bit tricky. I really don't have any problems with nails like these (click) but when I have as long nails as I do now, removing my contact lenses is difficult and takes way too much time. So I wanted to share this easy on fast way that I use to remove contact lenses!

2015/05/09

"Meri on tullut takaisin"-hiukset//Wavy hair tutorial

Hei kaikki! Kuvasin tämän videon jo muutama päivä sitten, sain vasta nyt editoitua ja julkaistua sen. Ja voin kyllä sanoo ettei ollut kovin kaukana etten lähtenyt uutta tietokonetta ostamaan, koska toi mun oma ultrabook yli kuumenee koko ajan ja menee pois päältä ja Iidan kone alkaa olla niin vanha etten saa tehtyä kaikkia juttuja joita haluisin... On kyllä olleet ehkä elämäni rasittavimmat päivät kun oon kahella koneella vuorotellen editoinu sen mitä on kerralla pystyny. Mainitsettakoon vielä että oon kärsimättömin ihminen kenet tiiän! Ei jeesus, mut selvittiinhän siitä!

Hi everyone! There is finnish inside joke from moomins in the headline. I filmed this video few days ago, but it took this long from me to edit and upload it. I almost went to buy a new computer because editing between two different computers is literally pain in the ass. And yeah why I did that? Because my own computer over heats all the time and shuts down and Iidas computer is older than mine so I can't do anything I would like to do with it! But anyway: I made it!

Toivottavasti nautitte tästä videosta enemmän kuin minä! Hahah!

I hope you enjoy this video more than I did! Haha!


2015/03/01

Hair surgery

Hei kaikki!  (Päivitän nyt nopsaan kun Sanna tulee ihan kohta kylään!) Kävin eilen Iidan kanssa tämän tädin luona operoimassa hiuksia. Olin totaallisen kyllästynyt mallittomiin ja kuiva latvaisiin hiuksiin, jotka ei asettunut nopeasti minkäänlaiseen kampaukseen. En muutenkaan pitänyt hiuksia lähes koskaan auki ilman pidennyksiä. Reilut 10 cm näistä sitten lähti ja hyvä vaan.  
  En voisi olla tyytyväisempi. Nyt mulla ei mee tuhatta vuotta hiuksia laittaen ja pohtien jaksanko laittaa pidennyksetki, koska nyt mun omatkin hiukset näyttää järkeviltä! Ja on niin vapaa olo kun katkeilleet latvat ei oo tiellä ja takkuunnu koko ajan...
  Tarkka silmäisimmät ehkä huomaa että värikin on muuttunut. Valitsin kaupassa kiireellä värin ja kotona pistin sen päähän ja huuhdoin värin pois. Hiusten kuivuttua Iida sano et mun hiukset on tummemmat kuin sillä ja olin silleen ei jeesus mun hiuksethan on about mustat! Mulla ei ikinä oo ollu niin tummia hiuksia!
   Onneks nää on nyt muutaman päivän aikana haalistunu aika paljon ja ajattelin nyt seurailla paljonko nää vielä vaalenee ennen kuin/jos ostan värinpoiston...
Lol! Tilasin Iidalle ystävänpäivälahjaks Xfrm x Cocomi Naruse setin johon kuului tytyn kuvalla varustettu paita ja juliste sekä Cocomin suunnittelema muki. Ja tais siinä tulla jtn pikkukuviakin mukana... Mutta kuten yllä olevista kuvista huomaa Iida ei ollut ainoo joka nautti tästä lahjasta. Sain kyllä päivän naurut kun vääntelin tota!  So this is the reason why you should not make shirt with your face on it! XD  Ja jos joku nyt eksyy hakusanalla: "Cocomi Naruse" niin sitä mitä etsitte ette täältä löydä! 

2013/06/16

Yokohama VIVRE!

Eilen oli todella, TODELLA, kuuma päivä ja oletettiin, että tänään olisi ollut samanlainen sää, mutta aamulla kun verhot aukaisin niin eikös ulkona satanut! Siitä huolimatta suunnattii Yokohamaan katsastaamaan mm. VIVRE! Ja onneksi lähdettiin sillä kyllähän se aurinkokin alkoi paistaa!
Weather was so sunny and hot yesterday so we thought that today would be no exception! But when i looked out of my window, there was raining! Anyway we headed to Yokohama for eg. VIVRE! And luckily sun started shining afternoon! 

Tää muistuttaa aika paljon sitä mun valkosta Garulan paitaa, joten me likee!
This remind me of my white Garulas shirt, so me likee!


Paita/Shirt - Funky//1,400 yen


Tässä mun ostokset Vivrestä! Löysin myös aivan ihanat kengät, joita en uskaltanut ostaa, koska puristivat hieman ja ne olivat viimeiset yksilöt! Yyh!
Here are my shoppings from Vivre! I also found perfect shoes but I didn't buy them because they felt just a little bit too small for me! *Sad face*

Ostosten jälkeen suunnattiin metsästämään ruokapaikkaa ja koska oli niin huutava nälkä kun aamupala jäi väliin, mentiin lähes ekaan ravintolaan mikä ei ollut mäkki tai BK jne. Ja toi carbonara oli vaan niin hyvää!
After shopping we went looking for place to have late lunch! And because we were so hungry we went to first restaurant that wasn't McDonalds or BK! This carbonara was so delicious! 




Oi! Oon ostanut täällä paljon ihania juttuja, enkä malta odottaa että pääsen postaamaan niistä tänne! Myös samasta syystä on taas aika kaivaa vaatekaappia ja tehdä uusi myyntipostau, jotta uusille vaatteille on tilaa! Hihi!